Finnish English

Sunray Shadow tyyliset perhot iskivät joitakin vuosia sitten lohiporukkamme tajuntaan oikeen toden teolla. Päädyin sitomaan risteymän Äikkään Mikin tunnetuksi tekemästä Glödhäck mallista ja hopearunkoisesta Sunray:stä muutamalla lisämausteella.

teksti ja sidonta: Mikko Stenberg, kuvat: Timo Kontio

Silver Glödhäck Syntyy

Sunray Shadow tyyliset perhot iskivät joitakin vuosia sitten lohiporukkamme tajuntaan oikeen toden teolla. Näillä hoikilla ja simppeleillä perhomalleilla saatiin hyvin kaloja, josta johtuen niillä kalastettiin lähes kyllästymiseen asti ja toki kalastetaan edelleenkin. Vaikka osa ystävistäni on saanut erityisen hyvin kaloja hopearunkoisella Sunray Shadow perholla en ole itse tähän malliin koskaan hirveästi lämmennyt. Malli on kuitenkin jäänyt kytemään takaraivossani ilmeisen voimakkaasti, jonka seurauksena päädyin sitomaan risteymän Äikkään Mikin tunnetuksi tekemästä Glödhäck mallista ja hopearunkoisesta Sunray:stä muutamalla lisämausteella. Ensimmäinen tällainen versio näki päivänvalonsa muistaakseni kesänä 2007.

Tekemässäni risteymässä ei ollut varsinaisesti mitään uutta. Malli oli niin väritykseltään, kuin rakenteeltaankin hyvin perinteinen karvasiipinen lohiperho. Alkuperäinen idea oli yksinkertaisesti luoda malli, joka olisi hyvä yleisperho. Etupäässä mielessäni olivat Norjan jo kirkastuneet keskikesän lohijoet, joihin mielestäni hopearunkoinen puna-musta-valkoinen perho sopisi.

Silver Glödhäckiin erehtynyt juuri vuonosta noussut täinen lohi saa vapautensa takaisin. Kuva Hannu Stöckell

Sunray Shadown ja Glödärin Risteymä

Hahmoltaan halusin perhon mukailevan hoikkia ‘puikkoja’, joiksi Sunray Shadow tyylisiä perhoja kalaporukassamme kutsutaan. Tästä syystä päädyin sitomaan rungon tasapaksuksi Lagartunin Mini Flat Braidista. Tämänkaltaiset punokset ovat mukavia käyttää. Lisäksi niistä saa tehtyä hieman pakotetusta tinselistä sidottua muistuttavan rungon, jonka hopeisuus ei ole liian dominoiva. Perän ja pyrstön sidoin fluorisoivalla iskupisteellä mukailemaan Red Butt ja Glödhäck osastoa. Häkiläksi riitti pelkkä musta kurkku, jotta hoikka yleisolemus säilyisi. Sidoin kurkkuhäkilän kanan niska- tai vatsahöyhenestä riippuen perhon koosta. Mielestäni kanan niskahäkilät ovat pahasti ylenkatsottuja lohiperhon häkilöiksi sillä niissä yhdistyvät kukon niska- ja kanan satulahöyhenten parhaat puolet.

Siiveksi yhdistelmämalliini vakiintui käyttämästäni Sunray Shadow muunnelmasta lainattu luonnonvärisellä jääkarhu-alussiivellä varustettu versio. Jääkarhu tuo perhoon hienoa läpikuultavuutta sekä se tukee siipeä juuri sopivasti. Valkoisella alussiivellä varustetussa mallissa on sekä hyvä kontrasti, että se on sopivan huomaamaton vedessä. On huomioitavaa, että alussiipi kannattaa sitoa kahdesta kartioidusta nipusta. Tämän tekniikan opin Juutisen Teemulta, joka on yksi kovimmista lohimiehistä, joiden kanssa minulla on ollut ilo kalastaa.

Mitään himmeliä en perhosta halunnut, joten lisäsin siipeen vain hillitysti kimalteita. Hologrammi purppuran värinen kimalle, jonka on todettu toimivan Glödhäckin siivessä erinomaisesti tuo myös sopivaa lisämaustetta hopearunkoisen version siipeen. Mukaan laitoin lisäksi muutaman hologrammi hopeisen kimalteen maltillista Angel Hairia.

Päälisiipeen voi käyttää mitä karvaa haluaa. Colobus-apinasta sidottu siipi toimii kuitenkin erinomaisesti käytössä. Mukailin siiven sidonnassa Tapio Sävilammen ja Äikkään tyyliä kartioida siipi sekä käyttää myös lyhyempää karvaa luomaan siivelle muotoa. Sopivan harvaksi ja kartiokkaaksi sidottu siipi elää hyvin, muttei sotkeennu lähellekään niin paljon, kuin pehmeämmästä karvasta sidottuna. Siiven katteiksi lisätyt riikinkukon herlit tuovat hillittyä kimallusta ja lisäeloa osaltaan sekä toisaalta pitävät siipeä kasassa.

Halusin perhoon myös hieman lisäpainoa keveistä muoviputkiin sidotuista Sunray versioista poiketen. Niinpä lisäsin malliin maltillisen kokoisen F.I.T.S. volframi kartiopään. Pää upottaa perhoa sopivasti sekä parantaa perhon toimintaa hitaassa uitossa tasapainottaen koukun tuomaa massaa. Siiven sidonnassa saa tosin olla tarkkana, jotta kartiopään saa aseteltua paikalleen, sillä vain vähän kasaan puristuvista karvoista sidotusta siivesta saa aikaan helposti liian suuren pään.Ohut sidontalanka, kuten Sheer #14/0 auttaa pitämään volyymin minimissä.

Heti Rohkaisevia Tuloksia Norjassa

Malli antoi rohkaisevia tuloksia jo ensimmäisiä kertoja sitä Gaulalla käyttäessäni. Sittemmin se on osoittautunut pyytäväksi malliksi niin Pohjois-, Keski- ja Länsi-Norjassa, kuin myös Kymijoella, joskin saldot ovat vielä maltilliset. Perho on toiminut hyvin kirkastuneessa kesävedessä sekä matalalle laskeneessa elokuun vedessä. Perholla on saatu kaloja myös korkeammalla vedellä, joko alkukaudesta tai kesätulvan aikaan. Kelillä tai valonsuunnalla en ole ainakaan vielä huomannut olevan merkittävää vaikutusta perhon toimivuuteen. Uittotekniikoista ovat toimineet erityisesti hieman vauhdikkaampi uitto pinta- tai upposiimalla, jota olen höystänyt epäsäännöllisellä sisäänotolla. Ehkä siis kala ärsyyntyy mallista parhaiten, kun se uitetaan vauhdilla viistosti kimaltava kylki kalaa kohti?

Nimensä malli sai pakon sanelemana, kun se lopulta pelasti erään Gaulanreissuni monivaiheisen karkuutuskarnevaalin päätteeksi. Ystäväni Kuningas Tuupola kuittaili perhon nimivalintaa saalispäiväkirjaan, johon ei voinut todeta kuin että tämä on tällainen hajuton-väritön-mauton peruslohiperho, jota Silver Glödhäck kieltämättä on. Suosittelen kokeilemaan!

Inter/S2/S4 siimalla poikkivirtaan heitettyyn Silver Glödhäckiin ottanut todella pullea 100/56cm naaraslohi ja allekirjoittanut.

Silver Glödhäck (Mikko Stenberg)

Putki: Kirkas muoviputki esim F.I.T.S. #XS ja #M
Perä: Soikea hopea ja Fl punainen silkki esim Glo Brite nro 4
Pyrstö: Punainen Fluorofibre rungon mittaisena
Vyö: Musta, esim Berlin Wool tai Uni-Strech, ei pakollinen
Runko: Hopea Lagartun Mini Flat Braid tai Sealice Silver SSS Braid
Kierre: Hopea Uni-Twist tinseli #M
Kurkkuhäkilä: 2-3 kpl musta kanan niska- tai vatsahäkilä, harvahko pituus noin 4/5 runkoa
Alussiipi: Luonnonvärinen jääkarhu * tai Crystal Goat, kaksi kartioitua kimppua, väliin 2kpl Holohopeista SSS Angel Hair kuitua ja päälle 1-2 kpl holopurppura kimalle esim Purple Haze
Päälisiipi: Colobus-apina * tai apinakorvikkeen ja Crystal Goatin sekoitus, kaksi kartioitua kimppua joiden väliin muutama holohopea Angel Hair kuitu, katteeksi 2-6 riikinkukon herliä kartioituna, siiven kokonaispituus 2,5-3x runko
Sivut: Viidakkokukko *, hieman runkoa pidemmät
Pää: Nickel Black F.I.T.S. Tungsten kartiopää, #XS-M

* CITES II/EU B-liitteen laji. Varmista materiaalin laillinen alkuperä.

Sidonta vaihe vaiheelta

Vaihe 1. Putkien liittäminen ja kiinnitys työkaluun

Leikkaa ulkoputken pää viistoksi,polta pieni kaulus sisäputken päähän ja työnnä se ulkoputkeen rungon matkalle ja kiinnitä putki putkiperhotyökaluun. Kiinnitä valkoinen lanka ulkoputken viisteen kohtaan sisäputkelle ja sido putket tiukasti yhteen. Putkien liittämiseen ei tarvita liimaa. Huomaa sidonnassa käytetty H.S.C. Putkiperhotyökalu, joka lukitsee ulkoputken kiristyspannan alle eikä putki pääse pyörimään.

Vaihe 2. Perän ja pyrstön sidonta

Sido ohuesta ovaalista hopeasta perholle lyhyt hela ja jatke Glo Brite Nro 4 silkistä. Päällystä jatke lakalla tai pikaliimalla kestävyyden parantamiseksi. Mittaa puolen pyrstön paksuinen ja puolen Fluorofibre kimpun mittainen kimppu punaista Fluorofibreä. Taita se kaksikerroin keskeltä ja sido kiinni niin, että lenkillä oleva pää ulottuu juuri ulkoputkeen leikatun viisteen kohdalle. Saksella riipien viimeistele pyrstö rungon mittaiseksi ja kartion muotoiseksi. Sido mustasta Uni-Strechistä kapea vyö. Kiinnitä kierre ja runkoon käytettävä braid vyön eteen rungon alle.

Vaihe 3. Runko valmiiksi ja alussiiven ensimmäinen kimppu

Sivele braidin runkoa vasten tulevalle puolelle ohuelti pikaliimaa ja kierrä se rungoksi ja sido kiinni. Kierrä perholle 4-5 kierrettä ja sido kiinni. Vaihda lanka mustaksi. Valmistele kimppu jääkarhua tms, muokkaa kimput kärjet kartion muotoisiksi vetämällä keskimmäisiä karvoja hieman pidemmiksi, mitoita kimppu niin että karvan kärjet ulottuvat noin oletetun koukun mutkaan asti ja sido tiukasti kiinni edeten sidontakohdan takareunasta oikealle. Lisää sidontalankaan ohuelti pikaliimaa varmistaaksesi karvaan paikallaan pysyminen. Leikkaa karvan tyvet pois ja sido yksi holohopea SSS Angel Hair HD kuitu puolelleen siivenmittaisina.

Vaihe 4. Alussiipi valmiiksi ja kurkun sidonta

Valmistele hieman ohuempi ja pidempi kimppu jääkarhua kuten edellä, sido se tiukasti kiinni ja leikkaa tyvet pois. Sido kiinni yksi tai kaksi Purple Haze kuitua hieman alussiipeä pidemmiksi. Valikoi häkilä, jonka siikaset ovat noin 4/5 rungon pituisia, tuplaa häkilä ja sido kiinni kärjestään tarkasti siiven kiinnityskohdan takareunaan. Kierrä häkilä puoli kierrosta kerrallaan yhteensä 2-3 kierrosta. Ennen jokaista puolta kierrosta levitä ohut kerros pikaliimaa kohtaan, johon häkilä kierretään. Tämä parantaa häkilän kestävyyttä oleellisesti.

Vaihe 5. Ensimmäinen osa päälisiipeä

Valmistele ohuehko noin kahden rungon mittainen nippu mustaa apinaa tms, kuten jääkarhu yllä ja sido se hieman alussiipeä pidemmäksi tiukasti kiinni. Ole tarkka, että kimpun pisimmät karvat ovat sen keskikohdassa. Sido siipeen lisäksi kaksi hieman pidempää holohopeista SSS Angel Hair kuitua. Valmistele ja sido kiinni toinen häkilä, joka on aavistuksen edellistä pidempi siikasiltaan.

Vaihe 6. Päälisiipi valmiiksi sekä silmien sidonta

Valmistele toinen hyvin ohut kimppu apinaa, jonka pisimmät karvat ovat noin 3 kertaa rungon mittaisia. Sido kimppu tiukasti kiinni ja siisti tyvet tarkasti. Mittaa pari viidakkokukon silmähöyheniä, jotka ovat hieman reilu rungon mittaiset, poista muutama milli nukkaa niiden tyvistä ja sido kiinni litteistä tyvistään. Mitoita silmät niin, että ne ulottuvat noin helaan asti.

Vaihe 7. Siiven katteiden sidonta ja perhonviimeistely

Valikoi neljä riikinkukon herliä. Omalle puolelle tulevat siikaset valitaan sulan vasemmalta puolelta ja vastapuolen siikaset oikealta. Tuo siikaset paikoilleen langan alle niin, että uloimmat siikaset ovat hieman siipeä lyhyempiä ja keskimmäiset siiven mittaisia. Lisää lankaan hieman pikaliimaa, taita Junglejen ja herlejen tyvet taakse, sido ne langalla tiukasti kiinni ja leikkaa tyvet tarkkaan pois. Leikkaa lanka poikki, lisää reilusti pikaliimaa päähän ja työnnä kartiopää paikoilleen. Leikkaa sisäputki partaterällä tms noin 2mm kartiopään edestä poikki ja lämmitä se sytkärin liekin pohjalla kaulukseksi. Huomaa kuinka ohut siipi on kärkikolmannekseltaan!

Kuvakulma etuviistosta, huomaa komponettien kiinnityskohdat.

Valmis Silver Glödhäck

Eri kokoisia Silver Glödäreitä valmiina kalastukseen. Kun tarvitset luotettavaa peruslohiperhoa suosittelen kokeilemaan Silver Glödhäckiä!